Värkkääjäesittelyssä: Valopaja

Varjoasetelma

Mehupillistä valomiekka – valomaalauksessa arkisillakin esineillä voi tehdä taidetta

Valopajan Jukka Laine pitää Espoon Mini Maker Faire -tapahtumassa työpajan kaikille valotaiteesta kiinnostuneille. Hän kuuli ensimmäistä kertaa Maker-kulttuurista tänä syksynä, mutta uskoo olevansa samalla aaltopituudella värkkääjien kanssa, kutsuuhan hän leikkisästi omaa työskentelyäänkin niksi-pirkkailuksi. Laine nosta hattua Maker-kulttuurissa sille, että suuretkin oivallukset voidaan toteuttaa suhteellisen pienellä vaivannäöllä ja edullisesti.

Valo opettaa arvostamaan pimeyttä

Noin seitsemän vuotta sitten Jukka Laine koki mullistavan hetken. Eräs hänen valotyöpajansa osallistujista heilautti sattumalta kuvan laukaisuhetkellä valoa ja pokkarin ruudulle ilmestyi lyhyt valojuova. Kotona Laine ryhtyi tutkimaan kameran ominaisuuksia tarkemmin ja löysin sieltä pidemmän valotusajan. Valomaalauksen ovi aukesi.

Vaikka Led-teknologia ja digikamerat ovat tuoneet valomaalausta yhä useampien ulottuville, ensimmäiset valomaalaukset tehtiin jo 1800-luvun lopulla ja tekniikka käytti muun muassa Pablo Picasso. Nykyisin työpajoissa käytössä olevat valot eivät kuumene eivätkä hajoa turhan helposti, joten lapsetkin pääsevät turvallisesti mukaan. Päiväkodeissa pajaan tutustutaan ensin normaaleissa valoissa, ettei kenenkään tarvitse pelätä pimeää. Laine kertookin, että valon kanssa työskennellessä oppii arvostamaan pimeyttä, sillä se toimii suojelevana elementtinä. Tämä ajatus tuo lohtua lokakuussa.

Valomaalaus

Mikä valossa innostaa?

Valaistuksen medianomia kiehtoi valon minimalistisuus ja ajatus siitä että se luo tilan, vaikka tulitikkurasiaan. Aina ei tarvitse olla show-räiskettä ja mahtipontiset efektit lähinnä haukotuttaa nykypäivänä. Lainetta inspiroi erityisesti vanhat japanilaiset traditiot valon suhteen, siellä mennään varjojen ehdoilla, eikä valaista kaikkea kuten länsimaisessa yhteiskunnassa.

Työpaja Maker Fairella

Tapahtumaan onkin tulossa varjoasetelma-painotteinen paja, jossa pääsee tekemään minimalistisia asetelmia taustakankaalle. Laineen pitämään työpajaan voi osallistua ihan kuka tahansa valosta kiinnostunut. Siitä voi yhtä hyvin löytää uuden harrastuksen tai ammentaa ideoita vaikkapa päiväkotityöskentelyyn. Valomaalaamisen opettaminen vie sen verran aikaa, ettei puolessa tunnissa ehdi muuta kuin kokeilla. Laine pitää myöhemmin erityisesti valomaalamiseen keskittyvän kurssin Työväenopistolla, jossa voi sitten harjoitella ihan urakalla.

Laine kertoo, että Maker Faireilla olisi hauska törmätä värkkäykseen, jossa olennaista on liike tai joku liikkuva esine, kuten vaikkapa  rengas johon saisi pieniä valaisimia kiinni sinitarralla. Hänellä onkin kokemusta spontaanista liikkeestä. Toimiessaan invalidin avustajana, Laine keksi laittaa ledit pyörätuolin renkaisiin. Pitkällä valotusajalla tuli kuulema todella huikeita valokuvioita.  

Valon voi kiinnittää lähes mihin tahansa

Yksi hauskimmista ja samalla arkisimmista laineen käyttämistä valotyökaluista on mehupilli. Pillin voi teipata pienen led-valaisimen kärkeen ja voilá siitä tuleekin valomiekka. Kun mehupilliä sitten heiluttaa vinhasti tunturimaiseman takana, se piirtää kuvaan revontulet.

Valomaalausta voi tehdä yksin ja yhdessä

Valomaalaamaan voi lähteä keskenään omien kamppeiden kera hämärään metsään tai sitä voi tehdä yhteisissä työpajoissa. Yhteisöllisyyttä lajiin löytyy myös, kun jakaa kuvia verkossa kaikkien nähtäville. Laine on kansainvälisen Light Painting World Alliancen jäsen. Verkkoyhteisöllisyyden lisäksi LPWA järjestää näyttelyitä ja valomaalaajien tapaamisia ympäri maailmaa. Laine kannustaa: “Jos joku värkkääjä todella innostuu valomaalaamisesta ja saa siitä aktiivisen harrastuksen, niin mukaan vaan, LPWA:n jäsenyys on ilmaista.”

Valopaja taidekollektiivi

Taidekollektiiviin kuuluu Jukka Laineen lisäksi kolme valomaalaajaa. Laine kertoo:

“Janne Parviainen ja Hannu Huhtamo tulivat mukaan viitisen vuotta sitten. Viime vuonna otimme neljänneksi jäseneksi Markus Lohikosken, hän on kehitysvammainen valomaalaaja, jolle olen opettanut järjestelmäkameran käytön.”

Linkit: http://www.valopaja.com/

Tee se itse valaisin: https://www.youtube.com/watch?v=W-e6G9t70-0&list=FLd52u–4YqHJcAQLJbq48ow

Varjoasetelma 2

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestEmail this to someone

Comments are closed.